Havator ostaa Revisolin satamanosturiliiketoiminnot ja investoi Kaskisten sataman nostopalveluiden kehittämiseen

Havator Oy ja Revisol Oy ovat solmineet aiesopimuksen Revisolin Kaskisten satamanosturiliiketoimintojen myymisestä Havatorille. Aiesopimuksen mukaan liiketoiminnot siirtyvät Havatorille viimeistään huhtikuussa 2021, ja kaupan myötä Havatorista tulee yksi Kaskisten satamaoperaattoreiden palveluntuottajista.

Revisolin satamatoimintojen hankinta vahvistaa Havatorin satamanostopalveluja. Havator on jo pitkään tuottanut vastaavia palveluja satamaoperaattoreiden alaisuudessa Kemin Ajoksen satamassa, ja on tämän vuoden puolella laajentanut sekä Oulun Vihreäsaaren että Kalajoen satamiin. Havatorin tavoitteena on taata saumaton nostopalvelujen toimitus Kaskisissa myös liiketoiminnan siirtymävaiheen aikana.

”Revisolin liiketoimintakauppa on meille strateginen liike laajentaa uuteen satamaan”, kertoo Havatorin toimitusjohtaja Christoffer Landtman. ”Kaskisten sataman sijainti on erinomainen esimerkiksi projektikuormausten näkökulmasta, ja aivan erityisesti ajatellen tuulivoimaan liittyviä kuljetuksia”.

Siirtyvään liiketoimintaan kuuluu kolme Mantsisen materiaalinkäsittelykonetta, kaksi kokoluokkaa Mantsinen 120 ja yksi luokkaa Mantsinen 140. Havator ja Oy Kaskisten Satama – Kaskö Hamn Ab ovat jo aloittaneet keskustelut lisäinvestoinneista satamaan.

”Tavoitteena on tehdä satamasta houkutteleva sekä projektikuormauksessa että konttiliikenteessä. Tähän tavoitteeseen päästään, kun tuomme satamaan materiaalinkäsittelykoneiden rinnalle raskaisiin nostoihin soveltuvan Gottwald-satamanosturin”, Landtman jatkaa.

Satamanosturi-investoinnilla kehitetään Kaskisten sataman palveluvalikoimaa, mikä tarkoittaa uusia mahdollisuuksia satamaliiketoiminnalle, satamaa käyttäville yrityksille ja koko seutukunnalle.

Revisol on toiminut kaksi vuosikymmentä Kaskisten satamassa palvellen asiakkaitaan ja tehty liiketoimintakauppa on merkittävä asia myös Revisol Oy:lle yrityksen uudessa strategiassa. ”Olemme tyytyväisiä, että työtä jatketaan satamassa entistä isommilla hartioilla Havator Oy:n toimesta. Kaskisten satamalle myös uusi toimija tuo uusia mahdollisuuksia mukanaan”, kertoo Janne Haavisto Revisol Oy:n toimitusjohtaja.

Jatkossa Revisol Oy panostaa kiertotalouden parissa ja pyrkii voimakkaaseen kasvuun. Revisol aloittaa Kaskisten kiertotalouslaitoksen rakentamisen 2021 kevään aikana. Tehdyn liiketoimintakaupan tuloksena alueella työntarjonta lisääntyy myös Revisolin toimesta sekä liikennevolyymit kasvavat Kaskisten satamassa.

”Havatorin etabloituminen Kaskisten satamaan on erittäin positiivinen asia ja vahvistaa sataman kilpailukykyä merkittävästi”, sanoo Kaskisten sataman toimitusjohtaja Patrik Hellman.

Hellman painottaa myös sataman kehittämisen kokonaisvaikutuksia. ”Nosturipalvelujen parantaminen on osa sataman kehittämis- ja investointistrategiaa, jonka päätavoitteena on vähintään kolminkertaistaa sataman liikenne. Revisolin investoinnit sataman läheisyyteen tuovat lisää synergiaa. Satamatoimintojen kehittäminen antaa jatkossa asiakkaillemme paljon enemmän mahdollisuuksia ja tulee myös luomaan uusia työpaikkoja satamaan ja seudulle kerrannaisvaikutuksien kautta”.

Lisätietoja:

Pasi Körkkö, Satamayksikön päällikkö, Havator Oy
pasi.korkko@havator.com, 040 548 3024

Christoffer Landtman, Toimitusjohtaja, Havator Oy
christoffer.landtman@havator.com, 041 510 1073

Janne Haavisto, Toimitusjohtaja, Revisol Oy
janne.haavisto@revisol.fi, 040 723 3483

Patrik Hellman, Toimitusjohtaja, Oy Kaskisten Satama – Kaskö Hamn Ab
patrik.hellman@portofkaskinen.fi, 050 343 0676


Havator Oy | Havator Group Oy

Havator on vuonna 1956 perustettu nostopalveluita, erikoiskuljetuksia ja raskassiirtopalveluita tarjoava yritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Tavoitteemme on olla kehityksen kärjessä, viedä tapaa tehdä asioita eteenpäin turvallisuutta ja tehokkuutta kehittäen, toimialan perinteitä unohtamatta. Konsernin liikevaihto on noin 90 MEUR, ja palveluksessamme on noin 450 ammattilaista. Lue lisää: havator.fi

Revisol Oy

Revisol Oy on vuonna 1981 perustettu kiertotalous- ja logistiikkayritys, joka tarjoaa asiakkailleen ympäristöhuollon kokonaisratkaisujen lisäksi yritysjätteiden vastaanottoa sekä käsittelee puu-, energia- ja rakennusjätteitä sekä metalleja kierrätykseen, jatkojalostukseen sekä energia- ja raaka-ainehyötykäyttöön. Revisol toimii Seinäjoella, Nokialla, Vaasassa, Kaskisissa sekä Kuopiossa. Yrityksen liikevaihto on noin 13 miljoonaa euroa ja työllistää noin 60 henkilöä. Lue lisää: revisol.fi

Kaskisten satama | Katso sijainti

Kaskisten satama (Port of Kaskinen) sijaitsee Suomen länsirannikolla, Pohjanlahdella noin 120 km Porista pohjoiseen. Se on maamme tärkeimpiä sahatavaran ja sellun vientisatamia ja on erikoistunut myös kemianteollisuuden ja bulkrahdin käsittelyyn. Satamassa käsitellään vuosittain runsaat 1,2 miljoona tonnia tavaraa. Lue lisää: kaskistensatama.fi