Jyväskylä-Äänekoski aloitti isosti

Havatorin Suomen uusimpiin toimipisteisiin kuuluva Jyväskylä-Äänekoski aloitti, kun Metsä Fibre aloitti viimeisimmän Jätti-Biomassatehtaansa rakentamisen Äänekoskelle.

Jättiprojekti kaikilla mittareilla

Verrattuna mihin tahansa projektiin missä päin maailmaa tahansa tämä projekti, mihin Metsä Group valitsi Havatorin nosturiurakoitsijaksi, oli jättikokoa. Projektiin eivät kuuluneet pelkät nostot, vaan mm. aikataulujen synkronointi ja nostopaikkojen suunnittelu ja koordinointi eri toimijoiden välillä. Havatorin omat suunnittelijat, jotka olivat koko projektin ajan sijoitettuina tehtaan projektikonttoriin, tekivät nostosuunnitelmat alusta loppuun. Lisäksi tiimi käytti suurta määrää erilaista kuljetuskalustoa kuten SPMT (Self propelled modular trailer) -lavetteja. Myös haalausryhmää tarvittiin. Projektin ollessaan kiivaimmillaan, Havatorilla oli 45 nosturia samanaikaisesti työmaa-alueen porttien sisäpuolella.

Erinomaista asiakaspalautetta

Projektin valmistuttua saimme asiakkaaltamme suuret kiitokset mm. työturvallisuusajattelustamme: koko projektin aikana ei sattunut yhtäkään vakavaa tapaturmaa.

Asiakkaamme totesi samalla, että he olivat erittäin tyytyväisiä siihen, että he valitsivat yhden nosturitoimittajan joka toimitti, koordinoi ja aikataulutti nostotyöt siten, että kaikki alueen urakoitsijat saivat nosturin silloin, kun sitä tarvittiin. Kukaan joutunut odottamaan vuoroaan.

Tämänkokoinen projekti olisi mahdoton hoitaa ilman yhtä luotettavaa päätoimittajaa, jolla on riittävät resurssit tämänkokoisen hankkeen hoitamiseen.

Keski-Suomeen olemme tulleet jäädäksemme

Kun projekti alkoi olla loppusuoralla kevättalvella 2017, aloimme markkinoida osaamistamme sekä kalustoamme myös urakka-alueen ulkopuolelle Jyväskylään ja lähialueille.

Asiakkaamme ovat ottaneet meidät erittäin hyvin vastaan: terveellä kilpailulla hinnat ovat asiakkaillemme suotuisia, ja samalla kilpailu pakottaa meitä toimittajia olemaan entistä parempia laadullisesti sekä työturvallisuutta ajatellen.

Kaikille asiakkaillemme/yhteistyökumppaneillemme Keski-Suomeen suuri Kiitos!

Teidän ansiostamme pyöritämme tänään toistakymmentä nosturia, rypästä kuorma-autoja ja jibillistä isoa pitkäpuomista kappaletavaranosturia.

Olkaa jatkossakin yhteyksissä myyntipäällikkö Jarno Krapuun, niin tulemme uudenkarheilla sinikeltaisilla nostureillamme apuun.

Kuvassa ensimmäiseltä työmaalta tuliterä Keski-Suomen pitkäpuominen 95t.

Kuvan koneen erikoisvarusteet:

  • Nosturin kauko-ohjaus: kuljettaja pystyy seisomaan vaikka katon reunalla, ohjaten nosturia radio-ohjauksella
  • Kaksi vinssiä: esim. betonielementtiasennuksen elementtien kääntöön
  • Täyspitkä hydraulinen ristikkojatke: ristikon kulmaa voidaan säätää hytistä nappia painaen
Rakennustyömaan nostotyöt hoitaa Havator

Ota yhteyttä!

Palvelemme kaikenlaisissa nostotöissä – mietitään yhdessä sinua parhaiten palveleva ratkaisu!

Krapu Jarno

Nostot | Jyväskylä, Kuopio, Äänekoski
Myyntipäällikkö, Keski- ja Itä-Suomi
jarno.krapu@havator.com
040 652 7476


Tutustu kalustoomme

Meiltä löytyy laaja, moneen sopiva kalusto, pienistä teollisuusnostureista aina järeisiin nostoihin kykeneviin ristikkopuominostureihin. Nostokalustomme oheen tarjoamme laajan valikoiman erilaisia nostoapuvälineitä sekä ammattitaitoisen henkilöstön toteuttamaan vaativimmatkin työt.

Lue lisää