”Helsinkiläisten oma joulukuusi” nousi jälleen Senaatintorille

Havatorilaiset pääsivät tänä vuonna jouluisiin tehtäviin jo marraskuussa, kun sekä Hakaniementorille että Senaatintorille pystytettiin joulun tunnelmaa tuovat kuuset. Havator oli mukana myös kuusenkaatohommissa Espoon Jupperissa sekä Helsingin Myllypurossa.

Kuusien etsintä aloitettiin tänäkin vuonna hyvissä ajoin. Syyskuussa julkaistulla ilmoituksella Helsingin kaupunki etsintäkuulutti hyväkuntoisia ja suurikokoisia kuusia pääkaupunkiseutulaisten kotipihoilta. Sopivat kuuset löytyivät tällä kertaa Espoon Jupperista ja Helsingin Myllypurosta.

Molemmat pystytysnostot hoiti varmakätinen nosturinkuljettajamme Mikko. Päivän urakka aloitettiin aamulla Espoon Jupperista, mistä Senaatintorille päätyvä kuusi kaadettiin ja nostettiin nosturin avulla lavetille kuljetusta varten. Liebherrin 130-tonnisella mobiilinosturilla myös tämä hieman erikoisempi nosto hoitui kitkatta.

Jupperista matka jatkui Senaatintorille. Helsinkiläisten omaksi joulukuuseksikin tituleerattu kuusi saapui Espoosta vakiopaikalleen Tuomiokirkon viereen ja nostettiin paikoilleen puolenpäivän jälkeen. Sellaisenaan kuusi ei pystyyn kuitenkaan päätynyt: taitavalla metsurintyöllä kuusi karsittiin sokkaansa sopivaksi. Mittaa tämän vuoden kuusella on komeat 18 metriä!

Iltapäivällä nosturi vaihtui 55-tonniseen mobiilinosturiin, kun siirryttiin Helsingin Myllypuroon, josta Hakaniemeen päätynyt kuusi oli lähtöisin. Myös Myllypurossa autoimme kuusen nostossa lavettikuljetukseen, jonka jälkeen nosturimme matka jatkui pystytyspaikalle. Hakaniemen torilla onkin tänä vuonna taas hyvin tilaa kuuselle loistaa, kun hallin remontti on valmistunut ja väistötilana torilla toiminut uudisrakennus on purettu.

Senaatintorin kuusen pystytys pohjustaa lauantaina 18.11. Helsingissä järjestettäviä joulukadun avajaisia. Tuolloin sytytetään myös iloa pimeään vuodenaikaan tuovat joulukuusen valot. Joulukadun avajaiset järjestetään tänä vuonna jo 75. kerran: Aleksanterinkadun jouluvalot sytytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1949.

Sivun yläosan kuva: Julius Konttinen, Helsingin kaupungin kuvapankki



Lisätietoja projektista

Ota yhteyttä tai jätä tarjouspyyntö! Palvelemme kaikenlaisissa erikoiskuljetuksissa ja nostoissa – mietitään yhdessä sinua parhaiten palveleva ratkaisu!

Hartikainen Jarmo

Nostot | Espoo
Myyntipäällikkö, Etelä-Suomi
jarmo.hartikainen@havator.com
050 513 0066

Kuokkanen Jussi

Nostot | Espoo
Myyntipäällikkö, Etelä-Suomi
jussi.kuokkanen@havator.com
050 513 0075

 

Kaikki yhteystiedotTARJOUSPYYNTÖ

Palvelumme

Havatorin toiminnan lähtökohtana ja tinkimättömänä periaatteena on ”turvallisuus ensin”. Olemme kokenut ja osaava kumppani kaikkiin teollisuuden nosto- ja siirtotarpeisiin. Kattavan ydinpalveluvalikoiman rinnalla tarjoamme markkinoiden laajimman valikoiman asiantuntija-, suunnittelu-, valvonta- ja raportointipalveluita räätälöityinä teollisuuden tarpeisiin. Oli kyseessä nostaminen, erikoiskuljetukset, tunkkaus tai haalaus, yksikään haaste ei ole meille liian pieni tai suuri.